Kiinteistöalan asiantuntijuus yhdistettynä mediatoimiston markkinointiosaamiseen ja tunneälylliseen vuorovaikutukseen.

Toimintamallimme avaintekijät.

Ammatillinen osaaminen.

Onnistunut kaupankäynti on huolellisen suunnittelun ja nopean mukautuvuuden yhteispeli. Kauppaa ei tehdä, jos ostajia ei tavoiteta ja mitä pidempi myyntiaika sitä todennäköisemmin pienempi kauppahinta. Siksi mielestämme myynnissä ei kannata tuhlata aikaa hakuammuntaan.

Täsmällisesti hinnoiteltu koti ja markkinoinnin kohdentaminen oikeaan asiakasryhmään mahdollistaa kohteen ja sille sopivan ostajaryhmän kohtaamisen. Tämä kuvio edistää kohteen myynnin toteutumisen mahdollisuutta ja luo aitoa kysyntää. Mitä enemmän kysyntää, sitä korkeampi toteutunut hinta. Näin käy lähes aina.

Tunneäly ja inhimillisyys.

Kaupankäynnissä on lopulta kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja vaikka huolellisella myyntisuunnittelulla on siinä merkittävä roolinsa. Tunneälyllinen ja osaava vuorovaikutus on lopulta seikka, joka ratkaisee pelin.

Moni asia tässä maailmassa on jo täysin automatisoitu, mutta tunneälyllinen vuorovaikutus ei toistaiseksi ole vielä yksi niistä. Inhimillisyys ja avoimuus ovat hyvän vuorovaikutuksen kulmakiviä. Niitä ei opeteta myyntikoulussa, vaan ne tulevat yleensä kotoa. Ei ole onnistunutta kaupankäyntiä ilman toimivaa vuorovaikutusta.

Hinnoittelu on asunnon myynnin tärkein vaihe.

Hinnoittelu ei voi perustua lupauksiin toimeksiannon saamiseksi. Hinnan määrittäminen perustuu faktoihin ja välittäjän kykyyn analysoida ja hyödyntää näitä tietoja.

Miksi huolellinen hinnoittelu on tärkeää?

Väärin hinnoiteltu kohde johtaa siihen, että kohde ja sen kohderyhmä eivät kohtaa. Tämä heikentää kohteen potentiaalia ja sen mahdollisuudet korkeimpaan mahdolliseen hintaan heikkenee. Kuukausitolkulla seisova kohde ei ole ostajan silmiin houkutteleva.

Markkinointiosaaminen ei ole etu, vaan välttämättömyys.

Elämme maailmassa, jossa älylaitteet ruokkivat aivojamme jatkuvasti erilaisilla sisällöillä. Jos myynti-ilmoitukset eivät onnistu herättämään kiinnostustamme, jatkamme matkaa. Jos ostajia ei tavoiteta, asuntoa ei myydä.

Yksilöllisellä myynti-ilmoituksella tuodaan kohteen vahvuudet helposti ja nopeasti sisäistettävällä tavalla. Hyvin rakennettu ja yksilöllinen myynti-ilmoitus herättää kiinnostusta, joka tuo enemmän yhteydenottoja. Ilman tätä vaihetta, ei tule myyntivaihetta.

Tunneälyllinen vuorovaikutus

Ostaja ei halua kokea että hänellä yritetään myydä jotain. Osaava myyjä kartoittaa asiakkaan tarpeet ja tekee ostamisprosessin helpoksi osaamisellaan.

Oletko koskaan käynyt esittelyssä, jossa välittäjältä on vaikea saada vastauksia kysymyksiin ja niihin vastataan kaarrellen ja kierrellen. Vuorovaikutus ei ole läpinäkyvää ja avointa. Tämä on loistava esimerkki tilanteessa, jossa tunneälyllistä vuorovaikutusta kaivattaisiin.

Meet the Team

  • Alex Van

    KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ

    Hinta-arviot, markkinointisuunnittelu, uudiskohteiden lanseeraaminen, analyysit, copywright, asunto-sijoittaminen ja salkunhoito.

    alex@brothersco.fi

    045 321 6000

  • Ismo Salminen

    ASUNTOMYYJÄ

    Markkinointisuunnittelu ja asiakaspalvelu.

    ismo@brothersco.fi

    Puh: 044 549 6908

  • Andy Van

    OPERATIIVINEN JOHTO

    Liiketoiminnan kehittäminen, analyysit, asuntosijoittaminen ja salkunhoito.

    info@brothersco.fi